Just Veggin\’


Kuusenkerkät by justvegging
03/06/2010, 11:50 pm
Filed under: hortoilua, kuusenkerkät, pohdintaa

Vaikka Suomessa on totuttu siihen, että jokamiehenoikeuksien mukaan voidaan kerätä ja poimia luonnosta ruoka-aineksia, kuusenkerkkiä ei kuitenkaan kuulu tähän, koska ”kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta”. Mistä sitten saa kuusenkerkkiä? Kaatuneesta puusta voi ottaa kuusenkerkkiä tai voit pyytää luvan maanomistajalta niiden poimimiseen kuusista, jotka kohta kaadetaan.

Kerääminen

Kuusesta otetaan vain vaaleanvihreät osat, koska nämä ovat miedommanmakuisia. Kannattaa maistaa ensin pienen määrän neulasia ennen kuin kerää niitä suuria määriä. Jos yhden kuusen neulaset maistuvat mielestäsi pihkalta, kierrä ensin puuta ja maista saman kuusen toiselta puolelta. Jos sekin on liian pihkanmakuinen, vaihda laji. Myös mitä nuorempia ne kerkät ovat, sitä miedommanmakuisia ne ovat yleensä.

Säilöminen

Paras säilömistapa on kerkkien pakastiminen, koska silloin C-vitamiini ei katoaa niin nopeasti. Jotkut myös kuivattavat niitä, mutta minusta tuo on yhtä turhan kanssa, kun sitten voisi vain kerätä oksat suoraan kuusesta milloin tahansa ja lopputulos olisi sama.

Ruokaohjeet

Lisäherkkuna sitten kuusenkerkkiä muilla kielillä

-enk

Mainokset


Kuusenkerkkätee by justvegging

Moni pohjoiskansa valmistaa teetä kuusenkerkistä. Kuusenkerkkäteessä on paljon C-vitamiinia ja sanotaan, että se hillitsee yskät. Jos valmistat ja maistat kuusenkerkkäteetä, etkä pidä siitä, kokeile eri kuusen kerkkiä, koska eri kuusissa on erimakuisia kuusenkerkkiä!

Kuusenkerkkätee

  • 1 dl kuusenkerkkiä
  • 1 dl vettä
  • hunajaa, koivunmahlaa tai vaahterasiirappia

Kiehauta vesi, kaada kuusenkerkkien päälle. Kun vedenväri on muuttunut, kaada tee tiheäsilmäisen siivilän läpi ja lisää hunajaa, koivumahlaa tai vaahterasiirappia omaan makuun.

Ajoittain lisään joukkoon kuivattua appelsiini-, sitruuna- tai mandariinikuorta antamaan vähän eri makua.

-enk



It’s kuusenkerkkä time! by justvegging

Lempiaikojeni vuodesta (ok, ok, oikeastaan tykkään miltei kaikista niistä) on tullut eli kuusenkerkkien aika on tullut. En itse asiassa huomannut tänä vuonna, kunnes nuorin muksu tuli kotiin suu täynnä jotain. ”Mitäs sulla on?” ”KKAMPMKAPM” hän vastasi ja aika paljon neulasia tippui lattialle. ”Selevä”. Hänen kunniakseen sitten on kuusenkerkkien helpoin ”ruokaohje” eli poimi yksi neulanippu pois oksasta, makaa nurmikolla ja syö neulasia yksitellen. Mitä pehmeämpiä, sitä paremman makuisia.

-enk



Kuusenkerkkä kokeiluja by martsa
09/07/2009, 8:02 pm
Filed under: hortoilua, HYI HYI HYI, kuusenkerkät, partaäijä

Tänään tein kuusenkerkkä-jogurttipiirakkaa, uuden ruoka ja viini- lehden innoittamana. Mutta muokkasin ohjetta omiin tarpeisiini.

Pohja oli hyvä.
Sen tein näin:
200 g. kanelikeksejä murskattuna
75 g. voita
½ dl intiaanisokeria
tilkka kermaa
½ dl ruisjauhoja

Voi sulatetaan ja siihen sekoitetaan muut aineet, annetaan hiukan jäähtyä ja painellaan leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
Laita kylmään tunniksi seisomaan, jotta pohaj kovettuu.

Täyte:
200g. turkkilaista jogurttia
200 g. tuorejuustoa
reilu ½ dl kuusenkerkkäsiirappia
2 rkl lime mehu
2 liivatelehteä

Laitan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 5 min. Sekoita muut aineet keskenään. Kuumenna limemehu ja liota liivatteet siihen. Annan hetki jäähtyä ja sekoita sitten täytteeseen. Anna seistä kylmässä pari tuntia, että hyytyy.

Täyteen voisi luokitella luokkaan: Älä tarjoa vieraille!
Itse tekemäni kuusenkerkkäsiirappi ei ehkä ole tarpeaksi vahvaa, mutta se ei maistunut ollenkaan täytteessä.
Mietin, että jos olisi tajunnut pakastaa keväällä pelkkiä kuusenerkkiä, niin ne olisivat maistuneet paremmin.
Tai vaihtoehtoisesti olisi laittanut kuusenkerkän sijasta vaikka basilikaa.
Joka tapauksessa, tämä syötetään perheelle ei vieraille.

-Martsa-



Kuusenkerkkiä englanniksi by justvegging
26/06/2009, 1:13 am
Filed under: käännökset, kuusenkerkät, pohdintaa

Tämä sana on joskus ollut mulle taannoin aikamoinen painajainen, kun piti kääntää pitkä suomenkielinen teksti Suomen luonnosta. Onneksi olin viettänyt aikaa Alaskassa ja Washingtonin osavaltioissa, joten tiesin, että tämä on englanniksi spruce tip. Joskus siitä käytetään myös fraasia new growth. Ruotsiksi se on granskott; viroksi Nami-namin mukaan taas kuusekasv

Jos joku tietää, mikä tämä sana on venäjäksi, olisin kiitollinen, jos jättäisit kommentin siitä!

-enk



Hyi helevettiä…. by justvegging
20/06/2009, 7:54 pm
Filed under: HYI HYI HYI, kuusenkerkät, pekoni, Roskapöntölle sopiva

Pekonirasvassa paistettuja kuusenkerkkäneuloja.

-enk



Hortoilija by martsa
15/06/2009, 9:34 am
Filed under: hortoilua, kasvikset, kuusenkerkät, maitotuotteet, ruokaohjeet, valkosipuli

Uutena kirjoittajana liityn joukkoon. Ensinnäkin kiitos, että sain tulla mukaan!

Olen aloitteleva hortoilija, hortoilen metsissä ja kerään uusia makuja. Viimeisin kokeiluni oli kuusenkerkkä.

Valmistin siitä siirappia, jota olisi kai pitänyt keittää vielä kauemmin, koska jäi aika nestemäiseksi. Googlettamalla löytyy erilaisia reseptejä siihen, mutta en laita sitä tähän, koska se epäonnistui. Vielä vähän harjoittelemista sillä saralla. Kuusenkerkkälevite taasen onnistui hyvin, sillä vieraat lähtivät kotiin pohjanmaalle reseptit kourassa.

Kuusenkerkkälevite:

1-2 dl kuusenkerkkää
100 g maitorahkaa
100 g pöytämargariinia
ripaus yrttisuolaa
rouhittua mustapippuria
1–2 rkl lehtipersiljaa
hienonnettuna
1–2 rkl ruohosipulia
hienonnettuna
1-2 valkosipulinkynttä

Kuusenkerkkä tietenkin huuhdellaan, jonka jälkeen se hienonnetaan pieneksi. Laita sen jälkeen kaikki aineet astiaan ja sekoita seos sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Sopii hyvin leivän päälle. Muistuttaa vähän tuorejuustolevitteitä. Tämä on myös hyvä kevytlevite myöskin, koska ½ on rahkaa.

Kuusenkerkkät kannattaa kerätä ennen juhannusta. Varsinkin täällä etelässä alkaa olemaan viimeiset hetket nyt, sillä kohta nuo vaaleat uudet osat alkavat muuttaa väriään, jolloin myös kovettuvat, eivätkä tunnu enää mukavalta suussa. Laiskan vinkki kuusenkerkkien keräämisessä: Odota, että kasvavat noin 5-10 cm pitkiksi, jolloin ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa keräämiseen.

-martsa-