Just Veggin\’


Lisää kalaa ja eväsleipiä by martsa
25/06/2009, 11:58 pm
Filed under: gluteeniton, Kala, kukkakaali, partaäijä, Prisma, reseptit, ruokaohjeet, sitruuna, Uncategorized | Avainsanat: , , ,

Prismassa oli tarjouksessa kokonainen lohi. Se olisi fileoitu samaan rahaan, mutta mä haluan tehdä sen itse. Niin kalasta saa kolme ruokaa.

Yhdestä fileestä tein

Currykalaa.

Se marinoidaan tällaisella kastikkeella:

1 rkl oliiviöljy

1 tl sokeria

3 rkl partaäijäjogurtti

1 rkl currytahnaa (voi käyttää myös tandooritahnaa)

File leikataan palasiksi. Anna marinoitua hetki ja paista sitten  uunissa, kastike saa olla päällä. Usein marinoin, poistan kastikkeen ja otan pannulla värin pintaan. Laitan uunivuokaan ja taas saman kastikkeen päälle ja paistan muutaman minuutin 200 asteessa.

Toinen file paistettiin grillissä.

Ensin pintaan ½ sitruunanmehu, ja sitten ½ sitruunaa leikataan siivuiksi ja vedetään kalaan viiltoja, joihin sitruunat törkätään.

Kalan päälle vielä jotain yrttiä, nyt meni tuoretta salviaa, suolaa ja pippuria.

Kolmas ruoka valmistetaan jämäpaloista.

Helppo kalakeitto:

Kaikki ylimääräinen kalanliha minkä saat kalasta irti, voidaan käyttää lohikeittoon. Jos näitä paloja on vähän voi lisätä lisäksi katkarapuja.

Tähän keittoon tuli pakkasesta vihreitä papuja, vihannesseoitusta (porkkana, broccoli, kukkakaali), jääkaapista pari valmiiksi keitettyä perunaa (mä tapaan siis säästää perunat, jos jää yli, ne voi käyttää myöhemmin ruoanvalmistukseen). vettä, tuorejuustoa (valkosipulin makuista),  ruoka kermaa. Suolaa, pippuria. Ja lisäsin vielä kuivattua horsmaa. Ja tietenkin kalafondia.

Tänään oltiin myös uimarannalla, sinne piti tehdä eväsleipiä. Pojan lempileipää on

Tonnikalaleipä.

Tonnikala massa:

Tonnikalaa

majoneesia

sitruunapippuria

sekoitetaan tahnaksi.

Tahna levitetään leivän päälle. Lisäksi salaattia,  tomaattia ja jos suinkin jaksaa niin kannattaa laittaa keitettyä munaa.

-martsa-


Jätä kommentti so far
Jätä kommentti



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s



%d bloggers like this: